Pullojen kerääminen

Mistä pulloja voi löytää?

Yle Uutisten kesällä 2015 julkaisemassa uutisessa tehtiin mainio yhteenveto siitä, mistä pullojen keräämisessä on kyse: onhan kummallista, että selvää rahaa joko rytätään tai heitetään pois. Uutisessa haastateltu Satu Panula, kotoisin Hämeenlinnasta, kertoi löytävänsä pulloja ja tölkkejä lenkkeillessään. Siksi hänellä on aina mukana pussi. Panula kertoi Ylelle tienaavansa vuodessa 2000-3000 euroa juuri pullo- ja tölkkipanttien avulla. Panulan vinkit pullojen löytämiseen ovat:

Toisaalta eräässä Iltiksen jutussa, joka ilmestyi elokuussa 2018, ehdotettiin tällaisia asioita:

Kaleva-lehden juttupalstalla kesäkuussa 2018 eräs katkera nillittäjä kirjoitti kuinka hän ei ymmärrä sitä miksi hyvätuloiset työeläkeläiset keräävät pulloja ja siten kartuttavat pankkitilejään. Hänen mielestään pullot pitäisi jättää työttömien ja pientuloisten kerättäväksi. Samalla juttupalstalla vinkattiin, että pulloja voi löytää ja "väkisinkin varallisuutta kartuttaa" kun keräilee:

Toisaalta Turkulainen-lehdessä kirjoitettiin syyskuussa 2018 minkälainen saldo tuli sunnuntaina pulloja poimimalla. Vain tunnin pituisen kierroksen aikana toimittaja sai rahaa 1,05 euroa, joista kaksi oli 40 sentin juomapulloista ja valtaosa 0,33 litran kaljatölkkejä. Toimittaja arveli pulloja löytyvän ydinkeskustan roskiksista, muttei uskaltanut tonkia niitä. Sen sijaan hän etsi tölkkejä: